Vanhana metallistina piti minunkin ryhdistäytyä sen verran telkkarin pariin, että tulin katsoneeksi Kaamos-dokumenttisarjan Yle Areenasta. Täytyy sanoa, että oli kyllä hienosti toteutettu kotimaisen metallimusiikin ruuminavaus viiden vuosikymmenen ajalta.
Ensinnäkin pidin dokumenttisarjan rakenteesta, joka siis perustui viiteen vuodenaikaan: talvi, kevät, kesä, syksy – ja kaamos. Jokaisessa jaksossa oli oma kertojansa, joka toi jaksoon tietynlaista omaleimaisuutta.
Koko metallihistorian käsittely oli onnistunutta. Ei nöyristelevää tai vähättelevää, vaan oli ilo seurata sitä loppua kohti nousevaa ylpeyttä. Meillä osataan tämä juttu, me ollaan tuotu metallimusiikkiin jotain omaa, jota nyt muualla ihaillaan ja tavoitellaan jne. Silkkihansikkaita ei kuitenkaan ollut. Asiallisesti tuli puhuttua kiertuelämän varjopuolista, alkoholismista, kuolemista ja bändien kokoonpanomuutoksista.
Enkä minäkään välttynyt kyyneliltä, etenkin kun puhuttiin Alexi Laihon kuolemasta. Children of Bodom sai dokumenttisarjassa itseoikeutetusti paljon tilaa ja bändi on minulle henkilökohtaisesti tärkeä. Kauniisti puhuttiin myös Sentencedin hautajaisista ja edesmenneestä Miika Tenkulasta.
Mä en ole niitä, jotka voivat brassailla sillä, että tiesi ennestään kaiken dokkarissa kerrotun. Olen ylipäätään huono tietofanittaja. Valtaosin toki asiat oli tuttuja, mutta esim. Muskan rooli kotimaisen metallin historiassa oli mulle uutta tietoa. Uusissa bändeissä taas käytännössä kaikki oli uutta (ja voi kuinka pieniä he ovat! tui tui!). Pitää perehtyä mm. Atlakseen enemmän!
Ainahan sitä tietysti jää jotain puuttumaan, kun taas jonkin painotusta ihmettelee. Viisi kertaa 50 minuuttia on lyhyt aika. Juttuahan olisi riittänyt vaikka kuinka. Itse yllätyin siitä paljonko tilaa Battle Beast sai, ja vastaavasti siitä, ettei Bloodred Hourglassia mainittu missään. Mutta tämä nyt on tällaista pikkunysväystä. Kokonaisuus oli kuitekin todella tasokas. Ilahduin siitä, kuinka paljon ulkomaalaisvahvistusta dokkariin oli saatu, vaikka lyhyestikin. Etenkin Doro ilahdutti! Ja tietysti yllätys-Shagrath <3
Olen itse tietysti henkeen ja vereen metallisti. Tuntui kuin olisi katsellut samalla omaa historiaansa. Tunsin oloni vähän vanhaksi, mutta hyvällä tavalla. Tuntui hienolta ja kiitolliseltakin tajuta noin tiiviissä pähkinänkuoressa se, missä ajassa on saanut nuoruttaan elää. Mä olen oikeastaan kasvanut nuoresta aikuiseksi nimenomaan metallimusiikin kanssa.
Suosittelen dokkarisarjaa lämpimästi ihan kaikille riippumatta siitä onko kotimainen metallimusiikki oma juttu vai ei.
#musadontti
